|
Ugrijuhlan
2005 esiintyjät
Ohessa Ugrijuhlan
2005 esiintyjät pähkinänkuoressa:
MARI PAMASH
Folklore-etnografinen
yhtye Mari Pamash on perustettu 1974 Marin Tasavallassa. Mari Pamashin
päätehtävä on säilyttää ja mainostaa
Marin kansanmusiikkiperinnettä maailmassa. Esityksissä
voidaan
nähdä värikkäitä, ikivanhoja kansallispukuja
sekä omaperäisen kulttuurin moninaisuutta, joka tuo esille
vanhoja tapoja ja menoja. Esityksiin musiikkia tuottavat rumpu,
savipilli, tuohi, säkkipilli, soittopilli ja haitari.

PUHTI
on kahden naisen
kansantanssi- ja musiikkiryhmä. Koreografi Reetta-Kaisa Pirhosen
(tanssi, laulu) ja musiikin maisteri Anne-Mari Kivimäen (haitari,
tanssi, laulu) esityksissä kuullaan ripats-kaa, ristikontraa,
maanitusta ja karjalaisia lauluja sekä nähdään
vauhdikasta tanssia. Duon esityksissä on vahvasti esillä
karja-lainen meininki, improvisaatio ja jokainen esitys on ainutlaatuinen.

MAANAKKA
esittää
suomalaiseen kansanperinteeseen pohjautuvaa moni- äänistä,
säestyksetöntä laulua. Yhtye on esiintynyt vuodesta
1998 lähtien. Maanakan lähtökohtana on tehdä
uutta ja erilaista, oman näköistä, nykypäivän
ihmiselle helposti lähestyttävää kansan-musiikkia.
Ohjelmistossa on kansanlauluja niin Suomesta kuin muualtakin maailmasta.
Karjalainen runolaulu ja muinaissuo-malainen sävelmaailma ovat
merkittävä osa neljän naisäänen ainutlaatuista
musiikkia.

SARI KAASINEN
Rääkkyläläisen
Sari Kaasisen kiinnostus musiikkia ja eritoten kansanmusiikkia kohtaan
heräsi jo nuorena, jolloin perustettiin myös ensimmäinen
oma yhtye. Sari Kaasinen on luonut uran musiikintekijänä
ja esiintyvänä taiteilijana. Värttinä -yhtyeen
taiteellisena johtajana Sari toimi vuosina 1983-1996, minkä
jälkeen hänen uransa on jatkunut sooloartistina. Kaasisen
uusin yhtye on Sari Kaasinen & Otava, jolle hän on itse
säveltänyt ja sanoittanut uutta musiikkia.
FOLKSWAGEN
Folkswagenin
luokitteleminen ei ole helpoimpia tehtäviä. "Veikko
Lavi kohtaa Kelpo pojat" tai "uuskansanmusiikkia Venäjän,
Karja-lan ja Itä-Suomen Bermudan kolmiosta" käykööt
yrityksistä ym-märtää joensuulaisyhtyeen sielunelämää.
Folkswagen niputtaa yhdeksi kimaraksi Vladimir Vysotskit, Sellanen
ol' Viipurin kaltai-set kareliaaniset iskelmät ja omat laulunkerrontaperinteessä
soivat kappaleet. Kolmella kielellä laulettu lopputulos on
rosoisen sy-dämellinen, mielenmaisemiltaan rikas kuin Venäjän
tiet.

HELI AIKIO
Inarilainen
Heli Aikio on esiintynyt monien yhtyeiden mukana, sekä toiminut
SALMA (South-African Liturgy-, Music and Art)-projektin parissa.
Aikio laulaa pääosin inarinsaamenkielellä, mutta
repert-uaariin kuuluu myös joikuja sekä suomenkielisiä
lauluja.
EKTON KORKA
on udmurtialainen
kansantanssi- ja -musiikkiryhmä. Nimi mer-kitsee suomeksi 'Tanssitaloa'.
Ekton Korkan ryhmän johtajana toimii Izhevskin yliopiston apulaisprofessori
Andrei Prokopiev.
Ektonin ohjelmisto koostuu perinteisistä lauluista ja tansseista
sekä juonellisista teoksista, jotka pohjautuvat vanhoihin tapoihin
ja riitteihin huumoriakaan unohtamatta. Ekton Korka kuuluu jo olennaisena
osana Ugrijuhlaan, eikä ole epäilystäkään
siitä ettei tämä erittäin taitava ja valoisa
ryhmä olisi jälleen Pihakihujen sielu.

RYMÄKKÄ
on
kahdeksan vuotta sitten perustettu pohjois-kymenlaaksolainen kansanmusiikkiyhtye.
Yhtyeen ohjelmistoa ovat pääasiassa omaa tuotantoa olevat
pelimannikappaleet, jotka vaihtelevat haikeasta hambosta riemastuttaviin
ralleihin. Ryhmän selkeimmät innoittajat ovat vastakkainen
sukupuoli ja soittamisen ilo.

ZORNICKA
Lasten kansantanssiryhmä
Zornicka saapuu Imatran ystävyys-kaupungista Zvolenista, Slovakiasta.
Ryhmä on perustettu vuonna 1967, ja se on historiansa aikana
voittanut useita tanssipalkintoja Slovakiassa. Ryhmän ohjelmisto
perustuu vahvaan paikalliseen traditioon. Zornicka -ryhmän
johtajana toimii Maria Mazorova.
K & K
K & K on
lappeenrantalainen vuonna 2001 perustettu kansan-tanssiryhmä,
joka kuuluu suomalaisten tyttöryhmien parhaim-mistoon. Ryhmän
ohjelmisto koostuu suomalaisen tanssiperinteen pohjalta rakennetuista
ohjelmakokonaisuuksista. Kokonaisuudet sisältävät
mm. menuettia, polskaa, sottiisia ja polkkaa. Ryhmän ohjaajana
toimii Anne Piiparinen.
Ugrijuhlan
2005 muita tapahtumia:
PIHAKIHUT
Karjalainen
kotitalo -museoalueella järjestettävät Pihakihut
ovat kuuluneet Ugrijuhlan ohjelmistoon aivan alusta eli vuodesta
2000 saakka. Pihakihut on yhdistelmä suomalais-udmurtialaista
kan-santanssia ja musiikkia, perinnettä ja nykyaikaa sekä
ruoka-kulttuuria. Teema ja tarina ovat joka vuosi uusia. Tänä
vuonna kohtaavat elämä ja kuolema sekä juhla ja arki.
Esityksen suunnit-
televat ja ohjaavat muusikko Salla Seppä sekä koreografit
Markku Ryynänen ja Andrei Prokopiev. Esiintyjinä on Eteläkarjalaisten
nuorisoseurojen ryhmien jäseniä, Ekton Korka Udmurtiasta
sekä Rymäkkä -yhtyeen muusikot.
AANAR ULMUUH
- INARIN IHMISIÄ. KUVAKERTOMUKSIA INARIJÄRVEN ASUKKAISTA
1957 - 1990
Matti Saanio
alkoi kuvata Inarijärven ihmisten elämää 1950-luvun
puolesta välistä alkaen. Hän teki useita kuvausmatkoja
eri vuo-denaikoina Pohjois-Suomessa ulottaen retkensä aina
Jäämerelle asti ja ikuisti kuvaamiensa ihmisten arkea
sekä juhlaa elämän-kiertokulussa. Näyttelyn
kuvat ovat painottuneet Itä-Inarin alueen asukkaisiin. Näyttelyssä
on esillä noin 60 mustavalkoista valo-kuvaa. Näyttelyn
avaa inarinsaamelainen Heli Aikio, joka on myös toimittanut
näyttelyn tekstit yhdessä Matti Saanion kanssa. Pyereest
puàttim - Tervetuloa!
PIENTEN KANSOJEN
SELVIYTYMISTARINOITA -SEMINAARI
'Pienten kansojen
selviytymistarinoita' -seminaari järjestetään Imatran
Kulttuurikeskuksen Kaleva-salissa perjantaina 12.8.2005 klo 12.00-16.30.
Seminaarissa tutustutaan kolmen eri suomalais-ugrilaisen kansan
kulttuuriin (inarinsaamelaiset, vienankarjalaiset ja
marit). Seminaarin avaa valtioneuvos Riitta Uosukainen ja luen-noitsijoina
ovat Heikki Kirkinen, Ilmari Mattus ja Lidia Toidybekova. Seminaari
on ilmainen ja avoin kaikille asiasta kiinnostuneille.
<<<
Takaisin
|